Matkan loppu haamottaa. Lentoon on aikaa enaa muutama tunti. Takana alkaa olla 49-paivainen reissu.

Aina muutama paiva ennen matkan paattymista motivaatio uuden nakemiseen ja kokemiseen alkaa loppua. Namakin pari viime paivaa ovat menneet enemmankin kotimatkaa odotellessa.

Toisaalta kotoisia aistimuksia saa joo Budapestissakin.

Unkarin kielen sanotaan olevan sukua suomelle, vaikka se nayttaa melkein niin kaukaiselta kuin mahdollista. Mutta kun sita kuulee puhuttavan, huomaa yhtalaisyyksia: kielten nuotti on samankaltainen, asetetaan paino heti sanan alkuun eika hienostella ja kiekaista lopputavuja.

Kauempaa kuultuna, kun sanoja ei erota, kielet ovat jossain maarin samankaltaiset. Usein kun kuulee etaista keskustelua, tulee sellainen olo, etta puhutaanko tuolla suomea. Ja melkein yhta usein voi todeta, etta puhutaan. Budapest tuntuu olevan suomalaisturistein suosiossa. Toisaalta Budapest tuntuu olevan  ylipaataan turistien suosiossa.

Eilisiltana ruokapoydan aarella en voinut olla kuuntelematta naapuripoydan rouvien suomenkielista keskustelua. Viereisten poytien ruokailijoihin viittaavia kommentteja he eivat onneksi heitelleet, joten minunkaan ei tarvinnut nostaa punaa korviini. Itse taivastelin ruoan kalleutta, kun naapuripoydassa joku iloitsi, miten halpaa taalla onkaan. Huomaa, etta ruoan hintaa ei voi ottaa absoluuttisena totuutena, vaan kalleus on aina suhteutettava muualle.

Budapest on nayttaytynyt turistille kauniina. Aurinko on paistanut pilvettomalta taivaalta, ja paivisin lampomittari on nayttanyt lahes 25:ta astetta. Huomenna mittari nayttaa minulle luultavasti hyvinkin erilaisia lukemia.

Prameutta vuosisatojen takaa taalla riittaa katsottavaksi. Silti kiinnostavammilta tuntuvat lahihistoriaan liittyvat muistomerkit ja museot, joita Budapestissa parhaiten edustavat patsaspuisto ja kauhumuseo.

Patsaspuistoon muutaman kilometrin paahan kaupungista on keratty kommunistisen Unkarin leninit ja muut ponottavat muistomerkit. Kauhumuseo on vasta muutama vuosi sitten perustettu paikkaan, jossa ovat majaa pitaneet ensin natsimiehittajat ja myohemmin neuvostovalvojat seka Unkarin salainen poliisi.

Unkarilaisten versio esimerkiksi Vilnan KGB-museolle ja Riikan miehitysmuseolle on ehka hieman sekava. Englanninkielisten tekstien vahaisyys jaa harmittamaan. Museossa on paljon tv-kuvaa sotatilanteista ja oikeudenkaynneista seka paljon propagandamateriaalia, mika on kaikkein herkullisinta ainesta museossa. Lisaksi esilla on kidutusselleja ja hallintohuoneita autenttisiksi palautettuina seka runsaasti valokuvia.

Ita-Euroopan matkani tarina alkaa loppua. Voisin kuitenkin lisata tanne kuvia, kunhan paasen kotiin.

Luultavasti jatkan matkatarinoita nailla sivuilla, kunhan taas lahden reissuun. Luultavasti seuraavan matkan aika on ensi vuonna samoihin aikoihin.

Kiitos mielenkiinnosta niille lukijoille, jotka ovat tanne asti jaksaneet.