Liettua odottaa juhlaa. Kahden vuoden kuluttua taalla juhlitaan jotain sellaista kuin etta on kulunut tuhat vuotta siita kun sana Liettua on mainittu ensimmaista kertaa.

Siksi varmaankin kaupunki on kuin remontissa. Monet kadut ja aukiot on kaivettu auki. Tilalle tulee entista ehompaa katukiveysta tai suihkulahdetta. Ei sentaan toriparkkia.

Taalla autot ajavat rinkia torin ymparilla. Torin joka olisi oikein viihtyisa ilman niita jarruja kirskuttavia autoja (ja suihkulahdetyomaata). Ja ilman niita lukuisia 8-metrisia limusiineja jotka tukkivat kaikki reitit kun yrittavat kaantya risteyksissa. Ja jotka kuljettavat rahamiehet tyttobaarista toiseen.

Vilnassa on jaljella monia tapoja Neuvostoliitosta. Kuten tarjoilijoiden tylyys. Jos asiakas ei sattumalta istu hanen huoleksi annetussa poydassa, asiakkaan ei edes katsota vaikka se miten huitoisi uusi alus mielessa. Siis alus, suomeksi olut. Taalla kaupassa voisi harkita ostavansa esimerkiksi alusastian, josta olut kumoutuu kivasti kurkkuun. Tai voisi hankkia alusasun, johon pukeutuneena olut on maukasta (nama puujalkavitsit olen saattanut kuulla yhden Veijon lausumina...).

Muita huomioita Vilnasta:

Taalla on tupakointi ollut kielletty julkisissa tiloissa jo vuoden alusta. Tuntuu toimivan.

Hostellin vessa peili tarisee somasti, kun juna ajaa viereista pengerta ohi.

Kun autoilijoiden liikennevalo vaihtuu punaiseksi, viisi autoa ehtii kevyesti viela risteyksen yli.

Minulle ei myyty kaupassa leipaa (en tainnut olla kyseisen, tiskin takana olevan myyjan asiakas).

Kaupunki on kaikesta huolimatta kaunis. Tulkaa tanne! Mina jatkan matkaani, Valko-Venaja myonsi minulle viisumin.