Kun Vilnassa pari paivaa sitten vierailin KGB-museossa, ja nain mita kaikkea karmeaa siella on tehty, on vahan outo olo kuljeksia Minskin KGB-toimiston edustalla.

Korinttilaista temppelia muistuttava valtaisa rakennus sijaitsee kaupungin parhaalla paikalla, levean paakadun varrella. Toimisto kattaa kadun varrelta koko korttelin leveyden. Rakennus on mahtipontisen kolho ja samalla kermankeltaisena sen oloinen, etta ei se huuda olevansa paha. Mutta sita se taatusti on.

Minskin paakatu on nimeltaan Netsaletshnastsi. Katu alkaa rautatieasemalta ja sita jatkuu 11 kilometria. Suoraa, leveaa baanaa uloimpiin lahioihin asti. Miten ihanaa!

Minsk tuhoutui kutakuinkin totaalisesti sodassa. Taalla on useitakin muistomerkkeja saksalaisten hirmuteoista ja saksalaisten uhreina kaatuneista. Neuvostoajan uhreja ei virallisesti ole.

Kaupunki on taysin rakennettu uudelleen sodan jalkeen. Tilanne oli stanilistisen rakennusarkkitehtuurin suunnittelijoille kuin marka uni. Nyt Minsk on kaikessa mahtipontisuudessaan todennakoisesti maailman neuvostoliittolaisimman nakoinen kaupunki.

Lahes tulkoon kaikki kadut ovat leveita kuin lentokenttien kiitoradat. Aukiot ovat melkein yhta isoja ja avoimia kuin lentokentat. Netsaletshnastsi rakennuksineen taatusti joku paiva nousee Unescon maailmanperintolistalle. Sen parempaa kommunistisen ajan rakennustavan monumenttia ei missaan ole.

Kaikkialla nakyy poliiseja: partioimassa tai Ladassaan istumassa. Kaupunki lienee turistille turvallinen. Tavallisilta tallaajilta on rikollisuus kielletty.

Rikollisia Minsk sen sijaan saattaa kasvattaa. Kaikkien aikojen kuuluisin Minskissa asunut lansimaalainen lienee Lee Harvey Oswald, joka loikkasi tanne Yhdysvalloista tammikuussa 1960. Han asui taalla ehka vuoden ja perusti perheenkin ennen kuin palasi takaisin Amerikkaan ja ampui (todennakoisesti) presidentti Kennedyn.

Hotellini sattuu olemaan juuri vastapaata presidentti Lukashenkon tyohuonetta, joka sekaan ei ole vaatimattomuudella pilattu. Koko korttelin tayttavan rakennuksen tuhansista ja tuhansista monotonisen pimeista ikkunoista on mahdoton tietaa, missa ylhaisyys mahtaa toteuttaa yksivaltiuttaan. Koppalakkiset poliisit vartioivat rakennusta yota paivaa sen kaikilla reunoilla.

Luultavasti Lukashenkon miehet tietavat minunkin liikkeeni. Hotellihuoneessa on mielenkiintoista pohtia, missa kuuntelulaite sijaitsee. Toisaalta on vaikea kuunnella kun huoeessa ei ole puhekaveria. Jos nyt satut soittamaan Suomesta, kysymys "oletko pahassa paikassa" lienee todellinen.

Hotelli tietenkin on neukkulaisen mahtipontinen. Uutta ja kiiltavaakin siella oli viela ainakin 60-luvulla, jonka jalkeen esimerkiksi huoneille ei ole juurikaan mitaan tehty. Hotellin edustalle voisi kuvitella Connery-ajan James Bond -elokuvan konnan parkkeeraavan Volgansa.

Huoneessa on oiva karpaspyydystin. Kattolamppu muodostuu korkeista, kapeista kristallilasin oloisista suojista, joiden sisalla on kirkkaat lamput. Kun valot syttyvat, ne houkuttavat huoneen karpaset lahelleen ja sisaansa kupuun.

Akkia karpanen surraakin epatoivoisena kuvun pohjalla, joka alkaa nopeasti kuumeta. Siella se tormailee vanhoihin karpasenraatoihin ennen kuin hiljenee - lopullisesti. Tassa maassa turistikin saattaa muuttua sadistiksi.

Kaiken edellisen jalkeen on kuitenkin yllattava huomata, etta kaupunki ja sen ihmiset ovat mukavia. Hotelli oli jo hylannyt hymyttomat maatushkat ja oli palkannut vastaanottotiskille nuoren naisen, joka hymyili iloisena ja hanen englantinsakin luonistui mainiosti.

Kun lahdin eilisiltana uteliaana kappailemaan katuja, vastaan kaveli joukkoja tuttuihin punaisiin paitoihin pukeutuneita minskilaisia. Jonkun selassa luki Baros, toisen Sissoko. 1-1, joku huikkasi kysymykseeni, miten Liverpool-Chelsea-matsissa kavi. Chelsean paitoja ei nakynyt.

Ruokailun jalkeen istahdin yhdelle terassioluelle. Paikka muistutti turkulaista Vaakahuoneen paviljonkia. Puiselle perustalle oli tuotu poytia ja tuoleja. Terassi oli katettu telttakankaalla ja valaistu tunnelmallisesti.

Terassin kulmalla saksofonisti soitti Abban Dancing Queenia. Nuoret naiset polttivat naapuripoydassa ohuita savukkeitaan. Kylma tuoppi Baltica-olutta maistui hyvalta.

Terassille astui nuori nainen iso ruusukimppu mukanaan. Kerrankin ruusut kelpasivat. Ainakin viiteen poytaan tuotiin pian maljakko, jossa ruusu sai paraatipaikan.

Saksofonistin rinnalla ollut toinen soittaja veti tavaratalouruillaan tuttua biisia. Laineilla Silja Line... Seuraavaksi fonisti jatkoi "Joulupukki matkaan jo kay" -savelin.

Terassille suurin osa tulee autolla. Porhot parkkeeraavat audinsa ja bemarinsa terassin eteen etupyorat jalkakaytavalle.

Taalla voi itsekin tuntea olevansa porho. Eilen illalla nostin automaatista 800 000 Valko-Venajan ruplaa. Eilisessa ruokailussa paa-ateria maksoi 14990 ruplaa, perunat 2420 ja olut 5080 ruplaa. Jalkkariolut terassilla maksoi 4260 ruplaa (1,5 euroa). Mihin naiden pikkusetelien kanssa viela joutuu...