Kun on aikaa reissata vahankin pitempaan, on hienoa nauttia mahdollisuudesta reissata hitaasti. Eli kaytannossa?

Herasin aamulla kotona 6.25. Nopea suihku, aamupala, matkatavaroiden pakkaaminen ja asemalle. Juna lahti 7.43, ja siella istuin hikisena. Helsinkiin juna saapui 9.35. Kun ripeasti kaveli, ehti Makasiiniterminaaliin ja Linda Linesin nopealle alukselle, joka lahti klo 10.00. Hikisena saksalaisdaamien viereen. Alus saapui Tallinnaan 11.30. Taksi vei nopeasti bussiasemalle, jossa lippuluukulla ei enaa myyty lippuja Vilnan bussiin. Mutta bussikuskipa myi. Bussi lahti klo 12, pysahtyi hetkeksi (minuutiksi) Riikaan ja jatkoi suoraan kohti Vilnaa. Perille saavuimme vahan jalkeen 21. Jatkoin asemalta Lonely Planetin suosittelemaan retkeilymajaan, jossa minulle myytiin viimeinen punkka.

Se hitaasta matkustamisesta. Mutta jalkapallotermein valmentaja olisi huutanut jo ajoissa, etta tyhjat pois. Itse asiassa kivampi pallonkin kanssa on huseerata vastustajan maalilla kuin pelata pikkunattia oman maalin tuntumassa. Parempi etta kotipesa jaa kunnolla taakse kun liikkeelle lahdetaan. Nyt on aikaa matkustaa hitaasti.

Toisaalta matka oli hauska. Tallinnan-lautalla oli kiva tuijottaa, kun salamat iskivat meren ylla. Laivaemannat kavelivat kaytavia edestakaisin, kaytavan vastakkaisella puolella istui aasialainen perhe, jonka pikkutytto keskittyi piirustustehtavaansa kuin Essi Muurlassa. Edessa olevan kaupan lasisen seinan ulkopuolella Gwen Stefani lauloi MTV-kanavalla - ilman aanta onneksi. Lasin takana hyllyilla odottivat ostajaansa Tutti frutti -karkkipussit ja Vana Tallinn -pullot.

Tallinnan taksikuski osasi kivasti suomea. Han kertoi joskus kyydinneensa asiakkaan Sotsiin asti, siihen meni kaksi ja puoli paivaa. Minulle riitti bussiasema, kun ei ole passissa edes Venajan viisumia.

Bussissa tapasin latvialaisen Julian, jonka tavoitteena on edustaa maataan Pekingin olympialaisissa taekwondossa. Bussissa istui myos venalainen perhe. Nayttava, kolmekymppinen aiti, pieni sylivauva ja huomattavasti vanhempi isa (?), josta tuli mieleen Benny Hillin taputteluystava takavuosien tv-sarjasta: vakaleuka, pappakalju, pienet viikset, kaidat kasvot...

Viron lapi maisema oli pusikkoista, usein pelkkaa joutomaata. Riian etelapuolella maisema alkoi avartua. Useita puimureita nakyi pelloilla. Isoimmat olivat melkein yhta leveita kuin 70-luvun maantiedon oppikirjassa kohdassa Neuvostoliitto. Kirjassa niita toki oli aina vahintaan kolme perakkain. Baltian ohrapelloilla puimurien perassa kohelsi valilla pari haikaraa.

Liettuan puolella alkoi huomata katolilaisuuden merkkeja. Tien varrella oli useasti risteja tai pienia temppeleja, lienevat autoilijoiden suojelupyhimyksille tehtyja. Vai ovatkohan sittenkin niita risteja, joita pystytetaan kun pyhimys on unohtanut tehtavansa.

Valilla pilven kulmasta kurkkasi aurinko, puhelinlankojen takaa. Ja bussi kiihdytti ohittaakseen taas uuden rekan.