Sotilas on juuri saanut osuman. Kasi on kaulalla, paa takakenossa ja naama irveessa.

Mutta onneksi vain pronssisena. Sotilaan ohi kavelee vakea kuin pipoa. Osalla kadessa muovinen tuoppi. Toisella paalla Bayern Munchenin fanipaita.

Levean baanan vierustalla on tykkeja, panssarivaunuja, lentokonekin. Seinustoilla on valettuina sotilaita, jotka suuntaavat maaratietoisina kohti vihollista tuima ilme kasvoillaan. Toisella puolella noyrat mutta ylvaat tyolaisnaispatsaat niittavat heinat ja jauhavat viljaa. Amyreista kuuluu Puna-armeijan kuoron jyhkeaa laulua.

Taustalla haamottaa 62-metrinen titaaninen nainen, joka sijaitsee niin korkealla maella, etta se nakyy jo kauas ennen kuin tullaan Kiovan keskustaan. Nainen hallitsee kukkulaa ylvaana. Toisessa kadessa han sojottaa miekkaa kohti taivasta, toisessa kadessa on kilpi - kaiken varalta.

Aiti maan edessa on kaksi tankkia, jotka on maalattu vaarikkaaksi kukkaloistoksi. Vaunujen putket ovat ristissa, ikaankuin panssarit syleilisivat tosiaan. Lapsille ne ovat oiva kiipeilypaikka ja kaikessa korniudessaan ne kertovat, etta maailmassa voi elaa myos rauhassa ja vapaana.

Kiovan kommunismipuisto on niin hienoa kitsia, etta siella tulee hyva mieli. Tosin sama puisto oli suunnilleen samanlaisena myos Leonidin aikana. Silloin ainakin kavijoiden ilmeet olivat vakavampia. Ehka ei ollut hyva mieli. Paitsi kun oli pakko.

Nyt puiston kavijoiden joukossa on muun muassa urheilijoita, joiden selassa lukee Estonia. Kiovassa paattyivat tanaan suunnistuksen MM-kisat. Kavin katsomassa viimeisen paivan kisan - sprintin.

Suunnistustaitoa edellytettiin myos kisavieraalta. Mitaan opastusta tai informaatiota tapahtumasta ei ollut missaan pain kaupunkia. Muutamalta englannin taitoiselta kysyin, missa suunnistetaan. Etta tehdaan mita, tuli aina vastaukseksi. Olisi ehka pitanyt selittaa, etta metsaan on piilotettu punavalkoisia lippuja, ja se voittaa joka loytaa ne ensimmaiseksi.

Kiova on iso kaupunki. Tama oli Neuvostoliiton kolmanneksi suurin kaupunki, asukkaita on nyt kolmisen miljoonaa.

Kiova vaikuttaa myos ystavalliselta ja vapautuneelta kaupungilta. Yhtalaisyytena Minskiin taallakin menee kahdeksankaistainen paakatu lapi keskustan. Taalla katu on kuitenkin paaosin suljettu autoilta, ja sita kansoittavat kavelijat, eri firmojen mainoskyltteja liputtavat rullaluistelijat, streetdance-tyypit, monenmoiset katumuusikot ja sirkuspellet. Kaikenlaiset ponotykset ovat jaaneet kaukaisille takavuosille.

Yhtalaista Kiovalle ja Miskille ovat myos lukuisat puistot, jotka varsinkin hellepaivina ovat oikein viehattavia. Takalaisten kodit ovat niin ahtaita, etta puistoista on tehty heille vapaa-ajan oleskelutiloja.

Kiovassa silmiinpistavaa ovat myos upeat, palatsimaiset metroasemat. Ne ovat taalla vahintaan yhta komeat kuin Pietarissa ja Moskovassa. Taidetta kansalle.

Kiovaan ja Ukrainaan saavuin eilen. Junamatka Brestista kesti 17 tuntia ja maksoi kolmannen luokan makuuvaunupaikasta 17 euroa. Silla matkalla sain viela kerran huomata valkovenalaisten ystavallisyyden. Samaan loosiin majoittui perhe: nuoret vanhemmat, ja kaksi tytarta, 8- ja 2-vuotiaat.

Aiti puhui vahan englantia, perhe oli matkalla Krimille viettamaan kesalomaa. Aina jotain syodessaan he tarjosivat myos minulle ja tekivat ujon kohteliaina ja hitaina tuttavuutta. Nuorempi tytar touhusi koko ajan ja halusi esitella myos minulle temppujaan.

Vanhempi tytar otti matkan lahetessa loppuaan esiin piirustuskynat ja katsoin: koiralta nayttaa. Aiti vahan avitti, piirsi hienomman koiran. Siita tytar innostuneena paransi eika piirtanyt kaikkia neljaa jalkaa perakkain. Koirankoppi naytti pelkistetylta. Niiden alle han varitti kauniisti pihan. Han kirjoitti viela: this is a dog kauniilla kasialallaan ja ojensi kuvan ujosti minulle lahjaksi. Pyysin viela signeerausta. Han kirjoitti: my name is Sophia.

Paikallisissa junissa paikallisten seurassa matkustaminen on yksi reppureissujen kohokohdista.