Matkan loppu haamottaa. Lentoon on aikaa enaa muutama tunti. Takana alkaa olla 49-paivainen reissu.

Aina muutama paiva ennen matkan paattymista motivaatio uuden nakemiseen ja kokemiseen alkaa loppua. Namakin pari viime paivaa ovat menneet enemmankin kotimatkaa odotellessa.

Toisaalta kotoisia aistimuksia saa joo Budapestissakin.

Unkarin kielen sanotaan olevan sukua suomelle, vaikka se nayttaa melkein niin kaukaiselta kuin mahdollista. Mutta kun sita kuulee puhuttavan, huomaa yhtalaisyyksia: kielten nuotti on samankaltainen, asetetaan paino heti sanan alkuun eika hienostella ja kiekaista lopputavuja.

Kauempaa kuultuna, kun sanoja ei erota, kielet ovat jossain maarin samankaltaiset. Usein kun kuulee etaista keskustelua, tulee sellainen olo, etta puhutaanko tuolla suomea. Ja melkein yhta usein voi todeta, etta puhutaan. Budapest tuntuu olevan suomalaisturistein suosiossa. Toisaalta Budapest tuntuu olevan  ylipaataan turistien suosiossa.

Eilisiltana ruokapoydan aarella en voinut olla kuuntelematta naapuripoydan rouvien suomenkielista keskustelua. Viereisten poytien ruokailijoihin viittaavia kommentteja he eivat onneksi heitelleet, joten minunkaan ei tarvinnut nostaa punaa korviini. Itse taivastelin ruoan kalleutta, kun naapuripoydassa joku iloitsi, miten halpaa taalla onkaan. Huomaa, etta ruoan hintaa ei voi ottaa absoluuttisena totuutena, vaan kalleus on aina suhteutettava muualle.

Budapest on nayttaytynyt turistille kauniina. Aurinko on paistanut pilvettomalta taivaalta, ja paivisin lampomittari on nayttanyt lahes 25:ta astetta. Huomenna mittari nayttaa minulle luultavasti hyvinkin erilaisia lukemia.

Prameutta vuosisatojen takaa taalla riittaa katsottavaksi. Silti kiinnostavammilta tuntuvat lahihistoriaan liittyvat muistomerkit ja museot, joita Budapestissa parhaiten edustavat patsaspuisto ja kauhumuseo.

Patsaspuistoon muutaman kilometrin paahan kaupungista on keratty kommunistisen Unkarin leninit ja muut ponottavat muistomerkit. Kauhumuseo on vasta muutama vuosi sitten perustettu paikkaan, jossa ovat majaa pitaneet ensin natsimiehittajat ja myohemmin neuvostovalvojat seka Unkarin salainen poliisi.

Unkarilaisten versio esimerkiksi Vilnan KGB-museolle ja Riikan miehitysmuseolle on ehka hieman sekava. Englanninkielisten tekstien vahaisyys jaa harmittamaan. Museossa on paljon tv-kuvaa sotatilanteista ja oikeudenkaynneista seka paljon propagandamateriaalia, mika on kaikkein herkullisinta ainesta museossa. Lisaksi esilla on kidutusselleja ja hallintohuoneita autenttisiksi palautettuina seka runsaasti valokuvia.

Ita-Euroopan matkani tarina alkaa loppua. Voisin kuitenkin lisata tanne kuvia, kunhan paasen kotiin.

Luultavasti jatkan matkatarinoita nailla sivuilla, kunhan taas lahden reissuun. Luultavasti seuraavan matkan aika on ensi vuonna samoihin aikoihin.

Kiitos mielenkiinnosta niille lukijoille, jotka ovat tanne asti jaksaneet.

Keltaisenruskea tiiliseinainen talo. Tasakattoisena muistuttaa Suomen maalaiskuntiin 70-luvulla rakennettuja seurakuntataloja. Oven edessa pihalla on pieni suihkulahde. Keskella rakennusta ison kattoikkunan alla lepaa marmorinen paasi, jossa tylyn toteavasti lukee Josip Broz Tito 1892-1980.

Titon hauta Belgradissa on arkisuudessaan valju ja silti jotenkin viehko. Titon elaessa hanelle tuotiin aina miehen syntymapaivana ystavyysviestikapula, jolla parhaimmillaan oli jopa miljoona kantajaa. Niita kapuloita on hautakiven viereinen huone taynnaan.

Kapulat ovat puisia tai metallisia. Niissa on koristeita, jotka kertovat tuojistaan. Sopiva koriste oli punatahti, muita hyvaksyttyja ystavyyden osoituksia muun muassa lentokone ja panssarivaunu.

Rakennuksen eteiseen on kuin muodon vuoksi tuotu vahan kraasaa, jos vaikka joku tulisi kaymaan ja ostaisi. Tarjolla olisi avaimenpera, jossa on Titon paa, Tito-muki seka Titon keittokirja.

Paikalle ei oikeastaan ole mitaan opastusta, mutta pari muutakin tyyppia rakennuksen on loytanyt. Eiko Tito ole enaa in?

Paikalle oli vieraskirjan perusteella silti loytanyt muun muassa pari Suomen jalkapallomaajoukkueen fania.

Hautarakennuksen takana on toinen rakennus. Museoon on keratty Titon vuosikymmenten aikana saamia lahjoja.

70-luvun muoti-ilmio oli antaa lahjaksi sapeli. Samaan lopputulokseen aikanaan paatyivat Iranin shaahi, Libyan Gaddafi ja Jordanian kuningas Hussein. Intian Nehru oli paatynyt rohkeaan valintaan. Han ojensi kaulaan koristeen, jossa oli kukkia. Montenegrolainen kylayhteiso kunnioitti suurta johtajaa kirjailemalla paidan.

Miksikohan Kekkonen on nuukaillut? Ei loydy ensimmaistakaan lahjaa. Aalto-vaasin olisi voinut ojentaa tai tuoda lein joka jai matkaan Havaijin reissulta.

Mies tanssii valonheitinten loisteessa tanssipartnerinaan puhelin. Samalla han jongloorin ottein heittelee ottaakseen taas kiinni kynaa ja lehtiota, valilla myos puhelinta. Perinteista lankapuhelinta. Eika tieda pitaisiko puhelimeen vastata.

Toinen mies ihmettelee lavalle projisoitua 20-luvun venalaista mykkafilmia. Han astuu mukaan elokuvaan ja flirttaa elokuvan surusilmaisen naisen kanssa.

Ihmettelen teatterin monimuotoisuutta parvekekatsomon paikallani, kun pian salintaysi yleiso puhkeaa suosionosoituksiin.

Belgradin teatterifestivaalien lavalla on suomalaisten Ville Walon ja Kalle Hakkaraisen esitys "Keskusteluja". Festivaalit ovat yksi merkittavimpia alallaan Euroopassa. Lavalla ei esiteta perinteista teatteria, joten Walon ja Hakkaraisen teos sopii sinne mainiosti.

Esitys tuo mieleeni modeneista taidemuseoista tuttuja videoesityksia: monotonisuutta, hypnoottista musiikkia. Suomessa "Keskusteluja" on esitetty Kiasmassa. Esityksen musiikista vastaa Kimmo Pohjonen.

Belgrad on mielenkiintoinen tuttavuus. Kaupunki ei hurmaa kauneudellaan tai puhtaudellaan, mutta energiaa ja dynaamisuutta taalla totisesti on. Kun taalta katsoo Romanian kauniita kaupunkeja, tulee mieleen, etta ne on valmisteltu myyntinayttelyyn. Taalla elama tuntuu todellisemmalta.

Onhan Belgrad toisaalta paljon isompi kaupunki: asukkaita Serbian paakaupungissa on noin 1,6 miljoonaa. Ja saa taalla ihastella maisemiakin. Kaupungin linnoituskukkulalta on upeat nakymat, kun iso Sava-joki ja viela mahtavampi Tonava yhtyvat kaupungin kohdalla.

Kukkulalla serbialaiset esittelevat museossaan ylpeina historiaansa. Keskiajan ritarien haarniskoja ja varhaisempien aikojen nuolenpaita esittelevaan museoon on paassyt jopa Kosovon sodan aikaisia serbijoukkoja vastaan pommeja pudottanut amerikkalaiskone, jonka hylyn jaanteita seka sotilaan vasrusteita museo esittelee. Serbit eivat hapeile historiaansa.

Toisaalta kadulla liikuskellessani en koe, etta vastaan kavelisi koko ajan mahdollisia sotarikollisia, vaikka niita joukossa varmasti on.

Taalla ei sodan arpia koe samalla tavalla kuin Sarajevossa, jossa kavin nelja vuotta sitten. Toisaalta kaupunkien ja kansojen historia sodan suhteen ovat hyvin erilaiset.

Belgradilaiset ovat yritteliaita, ja kauppaa kaydaan koko ajan. Asken alkoi hieman tihuuttaa, ja heti oli kavelykadun seutu taynna sateenvarjokauppiaita. Viereisella kadulla liikennevalojen vaihtumista vihreaksi odottaneiden autoilijoiden joukossa kaveli mies, joka yritti myyda onkivapaa.

Ei taalla niin paljon sada.

Tulikohan tehtya etikettivirhe: punaviinia irkkupubissa?

Pitaa puolustautua, etta Romania on viinimaa, ei ihan niin paljon kuin naapurinsa Moldova mutta taalla on oikein hyvaa viinia. Irkkubaarin talonviini maistui mainiolta ruoan kanssa.

Olen Timisoarassa. Romanian lounaiskolkassa lahella Unkarin ja Serbian rajoja.

Timisoara tuli tunnetuksi 18 vuotta sitten, kun Unkarilaisen kirkon pastori Laszlo Tokes uskaltautui julkisessa puheessaan arvostelemaan Romaniaa diktatuurisesti hallitsevaa Nicolae Ceausescua.

Diktaattori yritti hiljentaa Tokesin, mutta yllattaen kansanjoukot nousivat papin tueksi. Ceausescu yritti hajottaa mieltaan Timisoaran kaduilla osoittavat joukot asein, mika johti mellakoiden laajenemiseen paakaupunkiin Bukarestiin.

Lopputulos onkin kaikille tuttu. Vain puolitoista viikkoa mellakoiden alkamisen jalkeen Ceausescu teloitettiin joulupaivana.

Noiden paivien merkittavyytta kuvaa esimerkiksi se, etta Timisoarassa usea katu on nimetty tapahtumien tai niiden paivamaarien mukaan. Taisteluissa kuoli silloin toistasataa kaupunkilaista.

Tokes on ehka merkittavin taalla asunut henkilo, mutta tunnetumpi suurimmalle osalle on Timisoarassa syntynyt Johnny Weissmuller. Tuleva Tarzan ei kuitenkaan syntynyt romanialaisena, silla kaupunki kuului siihen aikaan Itavalta-Unkarin valtapiiriin.

Timisoaran keskustan rakennukset ovat paaosin Habsburgien vallan vahvimmilta paivilta 1700- ja 1800-luvuilta. Tuntuu, etta kaupunki on taynna katkettya kauneutta.

Rekennukset ovat komeita ja koristeellisia kuin Wienissa, mutta monet ovat likaisen mustia vuosikymmenten piinnyttamina. Rappaus lohkeilee monin paikoin ikavasti.

Tanne eivat ole loytaneet kulttuuripaakaupunkirahat eivatka EU:n tuet samaan tahtiin kuin Brasoviin tai Sibiuun. Timisoara tuntuu kuitenkin jotenkin uskottavammalta ja rehellisemmalta.

Keskusaukio Piata Unirii on taallakin korea. Tai se olisi korea ilman isoa osaa aukiota peittavia kahvila- ja kaljatelttakatosrivistoja. Ja ilman turbofolklastenlauluja heittavia amyreja: ankean nakoinen lasten tivoli oli kasattu torille sunnuntaina.

Iltavalaistuksessa pienet viat korjaantuvat, ja silloin Timisoara nayttaytyy tyylikkaana. Valaistus taalla onkin hoidettu aina hyvin. Timisoara oli Euroopan ensimmainen kaupunki, joka otti sahkoiset katuvalot kayttoonsa vuonna 1889.

Lisaa pikkunippeleita baarivisailijoille.

Romaniassa asustaa puolet Euroopan karhukannasta. Maassa arvioidaan elavan noin 5000-6000 karhua. Maanosan susista taalla vaeltelee noin kolmannes.

Taalta lahettyvilta on loydetty vanhimmat ihmisen luut Europassa. Luuloyto viittaa kantajansa elaneen noin 35000 vuotta sitten.

Ja urheilufriikeille tiedoksi: Romania on talviolympialaisten mitalitilaston viimeisella sijalla yhdella voitetulla mitalilla.

Silmistaan Sibiu tunnetaan. Raukeista, kuin pian kiinni uneen vaipuvista.

Sibiun keskiaikaisissa taloissa on jyrkat tiilikatot. Kattoihin on sijoitettu ikkunoita. Matalia, ehka vain 30 senttia korkeita ja noin metrin levyisia. Ikkunat ovat kuin silmat, suippenevat reunoistaan, katse ylailmoista kohti tuijottelijoita.

Adrianan silmin kaupungissa ja Romaniassa on rumuutta. Tai ehka ei suoranaisesti rumuutta, mutta kaikki ei ole kunnossa.

Adriana on nuori nainen, romanialainen. Han on asunut nelja vuotta Brysselissa ja on kaymassa entisessa opiskelukaupungissaan. Vertailupohjaa on.

"Erityisesti taalla harmittaa huono palvelu", han harmittelee.

Totta. Tarjoilija toi laskun jo minuuttikaupalla sitten, eika hanta vielakaan kuulu hakemaan rahoja.

"Kun kavin vaatekaupassa, myyjatar ei huomioinut minua mitenkaan. Katsoi nenanvarttaan pitkin ja mietti etta tuon nakoisesti pukeutuvalla ei ole varaa taman kaupan vaatteisiin."

Adriana ei ole pukeutunut slaavilaisesti korkokenkiin vaan rennommin ja arkisemmin.

"Ihmiset ovat kateellisia jos joku parjaa. Eivat mieti, etta minakin voisin parjata. He miettivat, miten saisi sabotoitua naapuriaan."

"Hinnat taalla ovat tosi korkealla. Tavallisella keskipalkkaa nauttivalla ei ole varaa esimerkiksi kayda ulkona syomassa. Puolet palkasta menee pelkastaan vuokraan."

Mina en naita Adrianan epakohtia huomaa. Romanialaiset ovat ystavallisia ja avuliaita. Taalla on yha halpaa, mutta paikallisten keskiansiot jaavat ehka 500 euroon. Toisaalta taalla on selvasti kalliimpaa kuin naapurimaissa Moldovassa ja Ukrainassa. Olutindeksi kertoo 1-1,50 euroa tuopillisesta.

Sibiu on kaunis, kulttuuripaakaupungin nakoinen. Keskiajalla rakennettu saksalaisperainen kaupunki on ehostettu parhaimmilleen juhlavuotta varten. Keskusta-alueen rakennukset hehkuvat pastellivareissaan. Pintakuori kiiltaa.

Taas voin verrata kuuden vuoden takaiseen. Muutos taalla on silti pienempi kuin Brasovissa kolmen tunnin matkan paassa.

Jotain on havinnyt tunnelmasta, rosoisuutta. Esimerkkina vaikkapa portaat.

Sibiun keskusta on kukkulalla, jonne johtaa useita portaita. Kuusi vuotta sitten portaat nayttivat talojen lailla keskiaikaisilta. Nyt porrasnousu on lakisaateinen vakio. Kulmat ovat suoria ja askelpinnat sileita. Tunnelma on havinnyt.

Onneksi rakennuksissa on yha tunnelmaa, paljonkin. Tama on loistava kohde turistimatkalle. Viikossa ehtii tutustua mainiosti Transsylvanian kolmeen helmeen: Sibiuun, Brasoviin seka kaikkein keskiaikaisimpaan Sighisoaraan. Vahan kuin Baltian maiden paakaupungit yhdessa nipussa.

Kulttuuritapahtumia riittaa paakaupungissa ainakin tana vuonna, ehka ensi vuonnakin. Kaupungin taidemuseo on Romanian tyylikkain.

Ensi viikolla taalla alkaa teatterifestivaali. Yhtena naytelmansa tuo lavalle venalainen ryhma ohjaajajansa Joel Lehtosen johdolla. Vai onkohan sittenkin ohjaaja ja tekstin kirjoittaja vaihtaneet opaslehtisessa paikkoja.

Toisaalta suomalaiskirjailija Joel Lehtoselta en tunne Tshernobyl-aiheista tekstia.