Titon hauta Belgradissa on arkisuudessaan valju ja silti jotenkin viehko. Titon elaessa hanelle tuotiin aina miehen syntymapaivana ystavyysviestikapula, jolla parhaimmillaan oli jopa miljoona kantajaa. Niita kapuloita on hautakiven viereinen huone taynnaan.

Kapulat ovat puisia tai metallisia. Niissa on koristeita, jotka kertovat tuojistaan. Sopiva koriste oli punatahti, muita hyvaksyttyja ystavyyden osoituksia muun muassa lentokone ja panssarivaunu.

Rakennuksen eteiseen on kuin muodon vuoksi tuotu vahan kraasaa, jos vaikka joku tulisi kaymaan ja ostaisi. Tarjolla olisi avaimenpera, jossa on Titon paa, Tito-muki seka Titon keittokirja.

Paikalle ei oikeastaan ole mitaan opastusta, mutta pari muutakin tyyppia rakennuksen on loytanyt. Eiko Tito ole enaa in?

Paikalle oli vieraskirjan perusteella silti loytanyt muun muassa pari Suomen jalkapallomaajoukkueen fania.

Hautarakennuksen takana on toinen rakennus. Museoon on keratty Titon vuosikymmenten aikana saamia lahjoja.

70-luvun muoti-ilmio oli antaa lahjaksi sapeli. Samaan lopputulokseen aikanaan paatyivat Iranin shaahi, Libyan Gaddafi ja Jordanian kuningas Hussein. Intian Nehru oli paatynyt rohkeaan valintaan. Han ojensi kaulaan koristeen, jossa oli kukkia. Montenegrolainen kylayhteiso kunnioitti suurta johtajaa kirjailemalla paidan.

Miksikohan Kekkonen on nuukaillut? Ei loydy ensimmaistakaan lahjaa. Aalto-vaasin olisi voinut ojentaa tai tuoda lein joka jai matkaan Havaijin reissulta.

Toinen mies ihmettelee lavalle projisoitua 20-luvun venalaista mykkafilmia. Han astuu mukaan elokuvaan ja flirttaa elokuvan surusilmaisen naisen kanssa.

Ihmettelen teatterin monimuotoisuutta parvekekatsomon paikallani, kun pian salintaysi yleiso puhkeaa suosionosoituksiin.

Belgradin teatterifestivaalien lavalla on suomalaisten Ville Walon ja Kalle Hakkaraisen esitys "Keskusteluja". Festivaalit ovat yksi merkittavimpia alallaan Euroopassa. Lavalla ei esiteta perinteista teatteria, joten Walon ja Hakkaraisen teos sopii sinne mainiosti.

Esitys tuo mieleeni modeneista taidemuseoista tuttuja videoesityksia: monotonisuutta, hypnoottista musiikkia. Suomessa "Keskusteluja" on esitetty Kiasmassa. Esityksen musiikista vastaa Kimmo Pohjonen.

Belgrad on mielenkiintoinen tuttavuus. Kaupunki ei hurmaa kauneudellaan tai puhtaudellaan, mutta energiaa ja dynaamisuutta taalla totisesti on. Kun taalta katsoo Romanian kauniita kaupunkeja, tulee mieleen, etta ne on valmisteltu myyntinayttelyyn. Taalla elama tuntuu todellisemmalta.

Onhan Belgrad toisaalta paljon isompi kaupunki: asukkaita Serbian paakaupungissa on noin 1,6 miljoonaa. Ja saa taalla ihastella maisemiakin. Kaupungin linnoituskukkulalta on upeat nakymat, kun iso Sava-joki ja viela mahtavampi Tonava yhtyvat kaupungin kohdalla.

Kukkulalla serbialaiset esittelevat museossaan ylpeina historiaansa. Keskiajan ritarien haarniskoja ja varhaisempien aikojen nuolenpaita esittelevaan museoon on paassyt jopa Kosovon sodan aikaisia serbijoukkoja vastaan pommeja pudottanut amerikkalaiskone, jonka hylyn jaanteita seka sotilaan vasrusteita museo esittelee. Serbit eivat hapeile historiaansa.

Toisaalta kadulla liikuskellessani en koe, etta vastaan kavelisi koko ajan mahdollisia sotarikollisia, vaikka niita joukossa varmasti on.

Taalla ei sodan arpia koe samalla tavalla kuin Sarajevossa, jossa kavin nelja vuotta sitten. Toisaalta kaupunkien ja kansojen historia sodan suhteen ovat hyvin erilaiset.

Belgradilaiset ovat yritteliaita, ja kauppaa kaydaan koko ajan. Asken alkoi hieman tihuuttaa, ja heti oli kavelykadun seutu taynna sateenvarjokauppiaita. Viereisella kadulla liikennevalojen vaihtumista vihreaksi odottaneiden autoilijoiden joukossa kaveli mies, joka yritti myyda onkivapaa.

Ei taalla niin paljon sada.

Pitaa puolustautua, etta Romania on viinimaa, ei ihan niin paljon kuin naapurinsa Moldova mutta taalla on oikein hyvaa viinia. Irkkubaarin talonviini maistui mainiolta ruoan kanssa.

Olen Timisoarassa. Romanian lounaiskolkassa lahella Unkarin ja Serbian rajoja.

Timisoara tuli tunnetuksi 18 vuotta sitten, kun Unkarilaisen kirkon pastori Laszlo Tokes uskaltautui julkisessa puheessaan arvostelemaan Romaniaa diktatuurisesti hallitsevaa Nicolae Ceausescua.

Diktaattori yritti hiljentaa Tokesin, mutta yllattaen kansanjoukot nousivat papin tueksi. Ceausescu yritti hajottaa mieltaan Timisoaran kaduilla osoittavat joukot asein, mika johti mellakoiden laajenemiseen paakaupunkiin Bukarestiin.

Lopputulos onkin kaikille tuttu. Vain puolitoista viikkoa mellakoiden alkamisen jalkeen Ceausescu teloitettiin joulupaivana.

Noiden paivien merkittavyytta kuvaa esimerkiksi se, etta Timisoarassa usea katu on nimetty tapahtumien tai niiden paivamaarien mukaan. Taisteluissa kuoli silloin toistasataa kaupunkilaista.

Tokes on ehka merkittavin taalla asunut henkilo, mutta tunnetumpi suurimmalle osalle on Timisoarassa syntynyt Johnny Weissmuller. Tuleva Tarzan ei kuitenkaan syntynyt romanialaisena, silla kaupunki kuului siihen aikaan Itavalta-Unkarin valtapiiriin.

Timisoaran keskustan rakennukset ovat paaosin Habsburgien vallan vahvimmilta paivilta 1700- ja 1800-luvuilta. Tuntuu, etta kaupunki on taynna katkettya kauneutta.

Rekennukset ovat komeita ja koristeellisia kuin Wienissa, mutta monet ovat likaisen mustia vuosikymmenten piinnyttamina. Rappaus lohkeilee monin paikoin ikavasti.

Tanne eivat ole loytaneet kulttuuripaakaupunkirahat eivatka EU:n tuet samaan tahtiin kuin Brasoviin tai Sibiuun. Timisoara tuntuu kuitenkin jotenkin uskottavammalta ja rehellisemmalta.

Keskusaukio Piata Unirii on taallakin korea. Tai se olisi korea ilman isoa osaa aukiota peittavia kahvila- ja kaljatelttakatosrivistoja. Ja ilman turbofolklastenlauluja heittavia amyreja: ankean nakoinen lasten tivoli oli kasattu torille sunnuntaina.

Iltavalaistuksessa pienet viat korjaantuvat, ja silloin Timisoara nayttaytyy tyylikkaana. Valaistus taalla onkin hoidettu aina hyvin. Timisoara oli Euroopan ensimmainen kaupunki, joka otti sahkoiset katuvalot kayttoonsa vuonna 1889.

Lisaa pikkunippeleita baarivisailijoille.

Romaniassa asustaa puolet Euroopan karhukannasta. Maassa arvioidaan elavan noin 5000-6000 karhua. Maanosan susista taalla vaeltelee noin kolmannes.

Taalta lahettyvilta on loydetty vanhimmat ihmisen luut Europassa. Luuloyto viittaa kantajansa elaneen noin 35000 vuotta sitten.

Ja urheilufriikeille tiedoksi: Romania on talviolympialaisten mitalitilaston viimeisella sijalla yhdella voitetulla mitalilla.

Sibiun keskiaikaisissa taloissa on jyrkat tiilikatot. Kattoihin on sijoitettu ikkunoita. Matalia, ehka vain 30 senttia korkeita ja noin metrin levyisia. Ikkunat ovat kuin silmat, suippenevat reunoistaan, katse ylailmoista kohti tuijottelijoita.

Adrianan silmin kaupungissa ja Romaniassa on rumuutta. Tai ehka ei suoranaisesti rumuutta, mutta kaikki ei ole kunnossa.

Adriana on nuori nainen, romanialainen. Han on asunut nelja vuotta Brysselissa ja on kaymassa entisessa opiskelukaupungissaan. Vertailupohjaa on.

"Erityisesti taalla harmittaa huono palvelu", han harmittelee.

Totta. Tarjoilija toi laskun jo minuuttikaupalla sitten, eika hanta vielakaan kuulu hakemaan rahoja.

"Kun kavin vaatekaupassa, myyjatar ei huomioinut minua mitenkaan. Katsoi nenanvarttaan pitkin ja mietti etta tuon nakoisesti pukeutuvalla ei ole varaa taman kaupan vaatteisiin."

Adriana ei ole pukeutunut slaavilaisesti korkokenkiin vaan rennommin ja arkisemmin.

"Ihmiset ovat kateellisia jos joku parjaa. Eivat mieti, etta minakin voisin parjata. He miettivat, miten saisi sabotoitua naapuriaan."

"Hinnat taalla ovat tosi korkealla. Tavallisella keskipalkkaa nauttivalla ei ole varaa esimerkiksi kayda ulkona syomassa. Puolet palkasta menee pelkastaan vuokraan."

Mina en naita Adrianan epakohtia huomaa. Romanialaiset ovat ystavallisia ja avuliaita. Taalla on yha halpaa, mutta paikallisten keskiansiot jaavat ehka 500 euroon. Toisaalta taalla on selvasti kalliimpaa kuin naapurimaissa Moldovassa ja Ukrainassa. Olutindeksi kertoo 1-1,50 euroa tuopillisesta.

Sibiu on kaunis, kulttuuripaakaupungin nakoinen. Keskiajalla rakennettu saksalaisperainen kaupunki on ehostettu parhaimmilleen juhlavuotta varten. Keskusta-alueen rakennukset hehkuvat pastellivareissaan. Pintakuori kiiltaa.

Taas voin verrata kuuden vuoden takaiseen. Muutos taalla on silti pienempi kuin Brasovissa kolmen tunnin matkan paassa.

Jotain on havinnyt tunnelmasta, rosoisuutta. Esimerkkina vaikkapa portaat.

Sibiun keskusta on kukkulalla, jonne johtaa useita portaita. Kuusi vuotta sitten portaat nayttivat talojen lailla keskiaikaisilta. Nyt porrasnousu on lakisaateinen vakio. Kulmat ovat suoria ja askelpinnat sileita. Tunnelma on havinnyt.

Onneksi rakennuksissa on yha tunnelmaa, paljonkin. Tama on loistava kohde turistimatkalle. Viikossa ehtii tutustua mainiosti Transsylvanian kolmeen helmeen: Sibiuun, Brasoviin seka kaikkein keskiaikaisimpaan Sighisoaraan. Vahan kuin Baltian maiden paakaupungit yhdessa nipussa.

Kulttuuritapahtumia riittaa paakaupungissa ainakin tana vuonna, ehka ensi vuonnakin. Kaupungin taidemuseo on Romanian tyylikkain.

Ensi viikolla taalla alkaa teatterifestivaali. Yhtena naytelmansa tuo lavalle venalainen ryhma ohjaajajansa Joel Lehtosen johdolla. Vai onkohan sittenkin ohjaaja ja tekstin kirjoittaja vaihtaneet opaslehtisessa paikkoja.

Toisaalta suomalaiskirjailija Joel Lehtoselta en tunne Tshernobyl-aiheista tekstia.

Aamulla lahdin kavelemaan Zarnestin kylasta kohti Piatra Craiului -vuorijonoa. Edelleen olen Brasovin seudulla.

Ensimmainen vajaa tunti meni leppoisasti loivaa makea metsatieta nousten. Vieressa juoksevan kirkasvetisen vuoripuron solina loi aurinkoisen tunnelman matkalle.

Tunnelmaa alkoivat hitaasti kohottaa ymparilla nousevat kallioseinat. Rotkon maisemissa Jude Law sai surmansa elokuvassa Cold Mountains. Tai siis hanen esittamansa hahmo. Elokuvaa en ole nahnyt, mutta maisemat viittaavat siihen, etta elokuva saattoi olla western-henkinen. Naispaaosaa siina esitti Nicole Kidman, ja Romanialaiset saivat ihmetella Hollywood-tahtia.

Rotkon jalkeen reitti vei metsapolulle. Muutoksen huomasi ensin aanesta, kun puron solina katosi.

Ymparilla oli isoja kuusia ja erityisen isoja lehtipuita, kuin haapoja. Syleilemalla puuta kasia ei saanut millaan yhteen, hyva etta yli puolenvalin paasi.

Valilla tuuli puhalteli puiden latvuksissa. Ensin hiljaa ja hetken paasta kovemmalla kohinalla. Oli kuin tenori olisi hiljaa alkanut laulaa. Hetken kuluttua mukaan yhtyi tummaaaninen mieskuoro.

Jossain lauloi lintu. Usein kuitenkin kovin aani tuli minusta itsestani. Hengitys alkoi muuttua hengastymiseksi ja sydamen lyontirytmi tiheni; rinne oli kohtuullisen jyrkkaa.

Sitten se nakyikin silmakulmasta. Ensimmaiset merkit kallioisista rinteista kilometrin verran ylapuolellani. Tulin niitylle, joka vihersi lampaitten ymparistotyon jalkeen kauniin tasaisena.

Kolmen tunnin taivalluksen jalkeen saavuin majalle Curmatura. Lautasellinen keittoa ja pullo olutta maistuivat mainioilta. Takana oli valtavana mohkaleena kulissinomainen vuorijono, jonka jatin suosiolla ammattilaisille ja extreme-tyypeille. Sinne huipulle ei ilman koysipatteristoa paasisi. Toisella puolella kumpuilevaa metsaa ja niittymaisemaa riitti seuraaviin vuoriin asti.

Naista maisemista nauttii kummasti, vaikka olisi Himalajankin nahnyt.

Paluumatka tuli nopeammin, mutta alamaki on jaloille rankka.

Kylassa odottelin pitkaan bussia kahden amerikkalaisen mormonipojan kanssa. Kyllastyin ja liftasin itaautoon. Riski kuljettaja oli pukeutunut hihattomaan nahkaliiviin ja hanella oli Saddamin silmat. Ajotapa oli kuitenkin lempea.

Katselen ihastuneena mustalaisten tanssia. Tanssijoiden takana palaa tuli isolla liekilla: pian saataisiin syoda grillin herkkuja. Takana ohut kuunsirppi kertoo ramadanin juuri alkaneen.

Paria tuntia aikaisemmin olemme pienen Zarnestin kaupungin laitamilla Romanian Transsylvaniassa. Kuoppainen soratie laskee hiljaksiin taloriviston valista. Maisema tuo mielikuvia Intian Bhujista, mutta mustalaiset ovatkin alun perin lahteneet kiertamaan maailmaa niilta kulmilta.

Kaduilla juoksentelee iloisia lapsia. Aikuiset puuhailevat niita naita, koirat haukkuvat ja pari hevosta jolkottaa katua alas karryja vetaen. Aurinko on juuri laskemassa tien ylapaan takana haamottavan 2300-metrisen Piatra Craiului -vuorenhuipun taakse.

Meita odottaa Gabor, romaniyhteison paallikko. Mustalaisruhtinaaksi miehen tunnistaa olemuksesta: levealierinen hattu, ilkikurinen virne suunpielessa, vaurautta kuvastava vatsakumpu. Han vie meidat kotiinsa, joka olisi upea ja vauras lansimaisinkin mittarein.

Taman kylayhteison mustalaiset eivat kiertele maata kuin "mustalaiset".

"Olemme asuneet taalla 1800-luvun alusta lahtien", Gabor kertoo sukunsa vaiheita.

Han esittelee lisaa kansansa lakeja ja tapoja. Nainen ei saa kavella miehen edella. Avioitunut nainen liikkuu julkisesti aina huivi paassaan. Keittion lattialle pudonnut haarukka on saastunut, eika sita sen jalkeen enaa ikina kayteta.

Palaamme pihalle ja nousemme hevoskarryille, jotka kuljettavat meidat kylan lapi pihalle ihastelemaan tanssiesitysta. Show'n suorastaan varastaa noin 10-vuotias tytto, jonka voisi kuvitella muutaman vuoden kuluttua tanssivan paljon isommilla estradeilla.

Tyton lahto maailmalle on silti kaksipiippuinen juttu. Romanien elama kylassa on yksinkertaista ja kylayhteison saannot ovat tiukat, mutta yhteison turva on merkittava. Ne romanit, jotka hylkaavat kylansa ja lahtevat kaupunkiin onneaan kokeilemaan, jaavat helposti kaikkien hylkaamiksi. Heidan tiensa johtaa helposti kerjalaisyyteen tai rikollisuuteen. Taallakin romanien asema on samankaltainen kuin Suomessa. Ja olivathan romanit Hitlerinkin hampaissa juutalaisten ohella pahnan pohjimmaiset.

Zarnesti on vajaan tunnin automatkan paassa Brasovista, Transsilvanian paakaupungista.

Unkarilaisten hallitsemalle alueelle saapui 1200-luvulle kauppiaita Saksasta. He perustivat kaupungin nimelta Kronstadt, joka myohemmin sai romanialaiseksi nimekseen Brasov.

50 vuotta sitten kaupunki oli jonkin aikaa nimeltaan Orasul Stalin. Naapurimaan diktaattorin nimi syopyi sikalikin kaupunkilaisten mieliin, etta nimi koreili, ei kissan vaan lentokoneen kokoisin kirjaimin viereisen jyrkan kuukulan rinteilla. Timpa-vuoren kaupungin puoleiselta reunalta oli puut hakattu pois niin, etta jaljelle jaaneet muodostivat nimen STALIN.

Stalinin kuoltua ja maiden ystavyyden viilennyttya loputkin puut tuhottiin ja kaupungin nimi palautui entiselleen. Nyt jyrkka rinne kasvaa rehevaa lehtipuuta. Maen huipulle on pystytetty ruma BRASOV-teksti kuin Hollywoodissa.

Timpan huippu on noin 400 metria kaupunkia korkeammalla. Sielta kaupungin eri kehitysvaiheet nakee mielenkiintoisesti, kuin karttaa katsoisi.

Kaupungin keskusta on saksalaisten keskiajalla rakentama, vielakin paaosin muurin ymparoima alue. Keskella aluetta on uljas kirkko, joka tiettavasti on suurin goottilainen kirkko Wienin ja Istanbulin valilla. Kirkon vieressa on tyylikas keskustori Piata Sfatului.

Iso osa keskustaa on kivettya kavelykatua. Rakennukset niiden ymparilla ovat ainakin ulkoa katsottuna erinomaisessa kunnossa.

Olin kaupungissa kuusi vuotta sitten. Verrattuna viimekertaiseen kaupungissa on huomattavasti enemman turisteja. Kahvilat ja olutterassit tayttavat kavelykadut, kun niita viimeksi oli ainoastaan keskusaukion ymparilla. Tassa kaupungissa silti viihtyy erinomisesti, mutta samanlainen hyppays tarkoittaisi, etta kuuden vuoden kuluttua tama ei enaa ole kiva kaupunki. Romania on EU-maa, joten sita kehitysta ei enaa pysayteta.

Kuva Minskin paakadun varrelta. Taustalla on - uskokaa pois - Valko-Venajan KGB:n paamaja.

Brestissa Valko-Venajalla on kohtuullisen mahtipontinen ulkoilmamuseo suuren isanmaallisen sodan uhrien muistoa vaalien.

Kiovan vastaava museo Ukrainassa on huomattavasti humaanimpi.

Mies odottaa tilaisuutta ylittaa katu Ukrainassa Lvivissa.

Verkhovinan kyla Karpaateilla Ukrainassa.

Vaelluksella Karpaateilla Ukrainassa.

Panssarivaunun ihastelijoita Tiraspolissa Transdnestriassa.

Chisinaun lahelta Moldovasta kalliossa sijaitsevan Orheilul Vechi -luostarin vieresta.

Iasi, Romania. Neuvostotati iloitsee kun maassa kuului iloita. Etualalla lansimainen tati iloitsee kun mainoskuvan ottaja kaski. Takana sairaala.

Puolen tunnin ajomatkan paassa Chisinausta pohjoiseen on risti, jonka alla on seitseman nimea ja kuvaa. Viisi kuolleista oli lapsia, kun humalainen poliisi jokunen vuosi sitten tormasi tien vierella olleeseen perheeseen.

Tuskinpa poliisi joutui kauan vankilassa istumaan. Tulipa vaan mieleen, kun istun entisen vankilanjohtajan Volkswagenissa matkalla Orhein lahella olevasta luostarista. Vankilanjohtajalta sain kyydin, kun sita kylalla kyselin. Pitaisi paasta takaisin Chisinauhun.

Paikallista pikkubussia osaankin jo kayttaa. Coolisti vaan istumaan, jos paikka loytyy. Sen jalkeen on aikaa kaivaa lompakkoa ja lahettaa 3 leita (20 senttia) edessa olevien matkustajien kautta kuljettajalle. Maisematkin ovat jo tuttuja keskustaan mennessa.

Mutta nama maaseudun taksikyydit. Matkalla luostariin piti hypata Orhein bussista Ivancean risteyksessa. Siinapa ohuuttukkainen Lada-kuski jo odottelikin nauru huulella. "Kyytiako tarvitset?"

Sovin hinnan. Takapenkillekin istuu tyyppi, pian siihen nousee toinenkin. Jalkimmainen maksaa kyytinsa ojentamalla kuskille pari komeaa tuoretta kalaa. Miehen poistuttua kuljettaja horahtaa tyytyvaisena.

Luostari on komeassa paikassa kallioluolassa korkealla pystysuoralla kallioseinamalla. Luolaan paasee tunnelia takakautta.

Joulupukin nakoinen munkki ihmettelee hyvalla englannin kielella, mistas kaukaa sita tullaan. Maisema ei paremmaksi muutu, mutta ihmettelen parjaako mies taalla yli talven.

"Luukut kiinni ja vallya niskaan", han sanoo ja nayttaa kansainvalisen vilumerkin: kadet vasten rintaa ja olkapaat kohti toisiaan.

Paatan poistua ennenkuin talvi tulee.

Luolan takana alkaa kyla, jonka talot ovat kirkkaan sinisia, talojen valiset aidat kivesta koottuja ja talojen portit metallisia, kirkkaanvihreiksi maalattuja. Kylassa on useita kaivoja, parhaillaan nainen kiertaa veivia ja kippaa sangollisen omaan astiaansa.

Seuraavan mutkan takana olevaa nakya en osannut odottaa: talon pihalla on uima-allas. Eika mikaan lasten kahluuallas vaan toistakymmenta metria pitka. Lasken altaan vierella olevan kahdeksan lohotuolia.

Tama paiva pitaa kuitata Robin pubissa: juoda pullo Lapin kultaa.

"Where are you from", kysaisee myyjatar uteliaana. Olen Suomesta, vastaan.

"What are you doing here", han ihmettelee. Mita sina taalla teet?

Niinpa.

Aika kaukana ollaan. Paikallisille on kummallista tormata turistiin. Ulkomaalaiseen.

Olen Chisinaussa, Moldovan paakaupungissa. Helsingin kokoisessa.

Netin kautta bongasin itselleni kotimajoituksen, joka nyt sattuu olemaan taalla kaupungin kaukaisimmassa lahiossa. Majapaikka on mainio. Tavallisessa, hyvakuntoisessa asunnossa minulla on oma huone ja keittio seka vessa ja suihku kaytossa. Asunnossa on myos toinen huone, joka sekin on turisteille. Asunnon omistaja kay valilla siivoamassa, tuhoamassa muurahaisia ja valmistelessa huoneita seuraaville tulijoille.

Lahio on iso, neuvostoaikana rakennettu. Ulkoapain rahjaisessa talossa porraskaytava on valoisa ja siisti. Siella on jopa valo.

Kun aluetta kiertelee, vastaan tulee Tatjanan frisoori, Andy's pizza, apteekki, lehtikioskeja, West pizza, telttakankaisia kaljaterasseja Baltica- tai Chisinau-mainoksin, paakari, hedelmakauppa, Big pizza, pankkeja...

Lahiosta ei valttamatta tarvitse asukkaan poistua kuin toihin. Paitsi jos ei pida pizzasta eika takalaisten pizzasta voi pitaa.

Illan hamartyessa puiden tayttamilla pihoilla on vilkasta.

Huivipainen tati tamppaa mattoja. Lapset leikkivat piilosta keltaisen kelmeiden katuvalojen varjoissa. Jostain kuuluu sirkkojen sirinaa. Viereiselta pihalta jalkoihin vierii jalkapallo.

Keskustaan kulkee pikkubusseja, joihin mahtuu istumaan yksitoista. Seisomapaikkoja on lisaksi kevyesti kymmenisen ja hadan tullen toinen moinen. Bussi ajaa keskustaan parikymmenta minuuttia.

Kun bussista jaa pois, ensimmaisena tulee mieleen, etta missa se keskusta on. Chisinaussa ei ole kavelykatuja, toreja tai muita luontevasti keskustaksi tunnistettavia paikkoja.

Kaupunki rakentuu viivasuorista kaduista. Niita reunustavat lehtipuurivistot, jotka levittavat oksansa katujen ylle kuin katoksi. Niista mieleen tulee hetkeksi Odessa.

Ihan keskustassa kaksi vierekkaista korttelia ovat puistoja. Toista vastapaata on neuvostohenkisen ruma hallintorakennus, jonka edessa katu on leveampi kuin muualla. Paikasta puuttuu ilmiselvasti Lenin-patsas, jonka vieresta neuvostoaikana herrat toverit ottivat vastaan vapun ja voitonpaivan paraatit.

Joka paikassa on varsin rauhallista. Pysyvatko ihmiset lahioissaan vai pitaako sunnuntaipaiva kaupungin hiljaisena?

Muutaman korttelin vaelleltuani saavun basaarialueelle, jossa hedelmakojujen, maissinpaahtajien ja piraattivaatetiskien seassa vallitsee meno kuin persialaisella torilla.

Viereinen linja-autoasema on kuin suoraan Intiasta. Autoja pyrkii joka suunnasta joka suuntaan. Ihmiset kulkevat seassa etsien bussia tai kauppakojua.

Chisinau on kummallinen sekoitus koyhyytta ja vaurautta. Rutikoyhan maan tuloista jopa kolmannes tulee ulkomaille muuttaneiden maahan tuomista varoista, joista laheskaan kaikki eivat kesta tarkempaa selvitysta. Ollakseen Euroopan koyhin maa taalla on yllattavan paljon loistokkaita lansiautoja.

Moldovan kautta epaillaan jarjestettavan esimerkiksi ihmiskauppaa.

Moldova haluaisi liittya EU:hun. Siita kertoo esimerkiksi Ciocanan lahioon saapumisesta kertova kyltti; kyltin alla on toiverikkaasti EU:n sinikeltainen tahtilippu.

Maa tietaa, etta EU:n mahdolliset jasenneuvottelut vaatisivat voimakkkaita toimia korruption ja rikollisuuden kitkemiseksi. Taalla ollaan kaukana EU:sta.